torstai 14. helmikuuta 2013

MÄÄ EN OO KOSKAAN

MÄÄ EN OO KOSKAAN ajanut pakettiautoa. Juonut itsekeittämääni kahvia. Ratsastanut norsulla tai hypännyt pää edellä veteen. En ole koskaan ottanut opintolainaa. Enkä ole käynyt Korkeasaaressa. En ole ikinä juonut sahtia. Suostunut kosintaan. Käynyt Savonlinnassa. Tehnyt itse täytekakkua. Ollut leikkauksessa. Pyörtynyt hammaslääkärissä (minut tunteville pieni ihme, yleensä jo verenpainemittarin vilahdus vetää tajun pois.)

No mutta, en ole koskaan uinut avannossa. En ole käynnistänyt moottorisahaa. Jakanut mainoksia. Liftannut. Katsonut Matrixia. Katkaissut luitani. Viettänyt joulua muualla kuin lapsuudenkodissani. En ole koskaan värjännyt hiuksiani. Pitänyt Emmerdalesta. Saanut ylinopeussakkoja enkä nyppinyt kulmakarvoja. En ole koskaan käyttänyt ehkäisylaastaria. Asentanut sokeripalalamppua. Juossut maratoonia. Juossut puolimaratoonia. Itse asiassa en ole koskaan edes juossut cooperia (selkee juoksukoulun paikka!).


KERRAN ELÄMÄSSÄNI olen saanut mieheltä ruusun (jos isiä ei lasketa). Kerran olen käynyt Afrikassa. Kerran soittanut ambulanssin. Ratsastanut hevosella. Istunut skootterin kyydissä. Syönyt strutsin lihaa. Nukkunut yöni bussin käytävällä. Käynyt sirkuksessa. Itkenyt miehen takia (haha niin varmaan, kerran). Yhden kerran olen käynyt personal trainerilla. Ja kerran olen laskenut murtsikkasuksilla alas tunturin huipulta.

Kerran vain olen juuri tämänikäinen ja tämän ainoan elämän aion nauttia!
Voimakasta oloa elämään, kerran jos toisenkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti